Kun nukkuja herää. Герберт Уэллс
kautta, mutta he menivätkin päinvastaiselle puolelle suoraan sileätä seinää kohden. Ja silloin tapahtui jotain omituista; pitkä osa jykevää seinää nousi suhahtaen ylös, pysyi molempien miesten yläpuolella ja putosi alas heidän mentyään. Grahamin seuraan jäi siten uusi tulija ja sinipunervapukuinen, vaaleapartainen mies.
Ensi aluksi ei lihava mies välittänyt vähääkään Grahamista, vaan kyseli toiselta – joka nähtävästi oli hänen käskyläisensä – siitä, mitä oli tapahtunut. Hän puhui selvästi, mutta Graham ymmärsi ainoastaan osan hänen lauseistaan. Odottamaton herääminen näytti ei ainoastaan hämmästyttäneen, vaan jopa suututtaneen ja kauhistaneen häntä. Hän oli nähtävästi hyvin kiihoittunut.
"Te ette saa hämmentää hänen ajatuksiaan kertoen hänelle liian paljon", sanoi hän useamman kerran. "Te ette saa hämmentää hänen ajatuksiaan".
Saatuaan kuulla vastaukset kysymyksiinsä, kääntyi hän äkkiä ja loi heränneesen nukkujaan epäluuloisen katseen.
"Hiukan ymmällä?" kysyi hän.
"Kokonaan".
"Se mitä maailmasta näette, tuntuu oudolta?"
"Minä arvelen, että minun täytyy elää siinä, olkoon se kuinka outo tahansa".
"Sitä minäkin, nyt".
"Ensiksi, eikö teidän mielestänne minulla pitäisi olla jotain vaatteita yllä?"
"He ovat – " sanoi lihava mies ja vaikeni. Vaaleapartainen mies loi häneen kysyvän katseen ja poistui. "Te saatte heti paikalla vaatteet", sanoi lihava mies.
"Onko se totta, että minä olen nukkunut kaksi sataa vuotta – ?" kysyi
Graham.
"He ovat kertoneet sen teille, eikö niin? Kaksi sataa kolme vuotta sanoaksemme aivan tarkkaan".
Graham kuunteli tätä peittämätöntä tosiasiaa kohottaen silmäkulmiaan. Hän istui hetkisen vaiti ja kysyi sitten: "Onko täällä lähellä mylly tai sähkökone?" Hän ei odottanut vastausta. "Ajat ovat kai tavattomasti muuttuneet, luulisin minä?" sanoi hän.
"Mitä nuo huudot tietävät?" kysyi hän äkkiä.
"Ei mitään", sanoi lihava mies kärsimättömästi. "Se on vaan kansa. Te ymmärrätte sen paremmin sitten myöhemmin – luultavasti. Kuten itse sanoitte, paljon on muuttunut". Hän puhui lyhyesti rypistäen silmäkulmiaan ja katsellen ympärilleen kuten etsien selitystä pulmalliseen kysymykseen. "Teidän täytyy saada vaatteita niin pian kuin mahdollista. Sitä ennen on teidän viisainta pysytellä täällä. Ei kukaan tule häiritsemään teitä. Teidän partanne täytyy ajella".
Graham kosketti leukaansa.
Vaaleapartainen mies lähestyi jälleen heitä, pysähtyi, kuunteli, kohottaen silmäkulmiaan katsoi hän esimieheensä ja riensi portaita alas ja käytävän kautta parvekkeelle. Huutava melu kasvoi ja lihava mies kääntyi myöskin kuulostamaan. Äkkiä hän lausui kirouksen ja loi vihamielisen katseen Grahamiin. Kiihkeä melu kiihtyi ja talttui vuorotellen, kuului voimakkaita huutoja, vihellyksiä ja solvauksia; äkkiä kuului aivan kuin lyöntejä ja kiljahduksia ja sitten rätinää aivan kuin kuivaa puuta olisi katkaistu. Graham kuunteli koettaen tästä melusta eroittaa jonkun äänen, jonka hän olisi ymmärtänyt.
Sitten erottautui, uudistuen tuon tuostakin, melusta määrätty lause. Ensiksi hän ei ollut uskoa omia korviaan. Mutta sanat kuuluivat aivan selvästi: "Näyttäkää meille Nukkuja! Näyttäkää meille Nukkuja!"
Lihava mies riensi äkkiä käytävään.
"Mielettömät!" huusi hän. "Mistä he ovat saaneet sen tietää? Mistä he tietävät sen? Vai arvaavatko he sen?"
Vastaus hukkui meluun.
"Minä en voi tulla", huusi lihava mies "minun täytyy vartioida häntä. Mutta puhukaa heille parvekkeelta".
Vastauksesta ei nytkään saanut selvää.
"Sanokaa ettei hän ole herännyt. Mitä tahansa. Minä annan teidän vapaasti toimia".
Hän palasi nopeasti Grahamin luo. "Teidän täytyy ensiksi saada vaatteet yllenne", sanoi hän. "Te ette voi jäädä tänne – ja mahdotonta on – "
Hän riensi pois Grahamin huutaessa kysymyksiä hänen jälkeensä. Hetken kuluttua hän palasi.
"Minä en voi kertoa teille, mitä on tapahtunut. Se on liian monimutkaista. Heti kohta saatte vaatteenne. Niin – heti kohta. Ja silloin voin viedä teidät täältä pois. Pian te saatte tietää, mitä vaikeuksia meillä on olemassa".
"Mutta nuo huudot. Minä kuulin ammuntaa – ?"
"Ne puhuivat Nukkujasta – teistä. He ovat saaneet päähänsä kaikellaisia houreita. Minä en tiedä mitä houreita. Minä en tiedä mitään".
Räikeä kellon ääni sekaantui äkkiä kiihkeään hälinään. Heti lihava mies riensi salin nurkassa olevien pienien koneiden luo. Hän kuunteli hetkisen, katseli erästä kristallipalloa, kumarsi ja lausui muutamia epäselviä sanoja; sitten meni hän sitä seinää kohden, jonka kautta molemmat edelliset miehet olivat kadonneet. Se nousi kuin esirippu ylös ja hän pysähtyi odottamaan.
Graham nosti käsivarttaan kummastellen, miten paljon juoma oli antanut hänelle voimia. Hän laski ensin toisen jalkansa vuoteeltaan permannolle ja sitten toisen. Päätään ei enää huimannut. Hän tuskin saattoi uskoa voimistuneensa niin sukkelaan. Hän istui vuoteella tunnustellen jäseniään.
Vaaleapartainen mies palasi käytävästä ja samassa nousi hissilaitos lihavan miehen eteen. Siitä tuli laiha, harmaapartainen, tummanviheriään ruumiinmukaiseen pukuun puettu mies kantaen kainalossaan kääröä.
"Tämä on räätäli", sanoi lihava mies esitellen tulijan. "Tuo musta puku ei ollut suinkaan teille aijottu. Minä en ymmärrä, miten se on tänne joutunut. Mutta minä otan siitä selvän. Sen minä teen. Toimikaa niin nopeasti kuin suinkin?" sanoi hän räätälille.
Viheriäpukuinen mies kumarsi, lähestyi ja istahti vuoteelle Grahamin viereen. Hän esiintyi hyvin rauhallisesti mutta silmistään vilkkui tavaton uteliaisuus.
"Te tulette huomaamaan, että muodit ovat kovasti muuttuneet, sire", sanoi hän. Hän vilkaisi silmäkulmiensa alta lihavaan mieheen.
Hän avasi nopeasti käärönsä ja levitti polvilleen näytekokoelman häikäiseviä kankaita. "Te elitte sire, aikakautena, jolloin ympyrämuoto oli määräävä. Hatuissa tuli joskus esiin puoliympyrän muoto. Kaikkialla esiintyi pyöreitä kulmia. Mutta nyt – " Hän otti esiin pienen esineen, joka muistutti taskukelloa, hän painoi nappulaa, ja äkkiä ilmestyi taululle, kuten kinematograafissa, pieni valkoiseen puetun olennon kuva, joka kävi edes ja takaisin. Hän otti esiin kappaleen hieman sinertävää valkoista silkkiä. "Minä ehdoitan teitä pukeutumaan tällä tavoin", sanoi hän.
Lihava mies lähestyi ja tuli aivan Grahamin viereen.
"Meillä on kiire", sanoi hän.
"Luottakaa vaan minuun", sanoi räätäli. "Koneeni tuodaan kohta tänne.
Mitä sanotte tästä?"
"Mitä tämä on?" kysyi Graham.
"Teidän aikananne näytettiin teille muotikuvia", sanoi räätäli, "mutta tämä on tulos nykyajan kehityksestä. Katsokaahan". Pieni olento alkoi taas liikkua, mutta nyt aivan toisissa pukimissa. "Tai tämä", kuului pieni napsahdus ja uusi olento puettuna avarampaan pukuun ilmestyi taululle. Räätäli oli nopea liikkeissään ja vilkaisi puhellessaan hissiin päin.
Kuului heikko kohahdus ja hissistä astui esiin lyhyttukkainen, kalpea, kiinalaisen näköinen, vaaleansiniseen pukuun puettu nuorukainen. Hän lykkäsi pyörillä kulkevan monimutkaisen koneen huoneesen. Heti räätäli pysäytti näytekoneensa ja pyysi Grahamia asettumaan koneen eteen. Räätäli antoi muutamia määräyksiä lyhyttukkaiselle miehelle, joka vastasi kurkkuäänellä. Graham ei ymmärtänyt hänen sanojaan. Nuori mies meni sitten huoneen nurkassa olevien koneiden luo puhellen niihin, ja