Kertovaisia runoelmia: Alkuperäisiä. Various

          Kapalossa kaupan laati,

          Isoin kihlain kihlaeli,

          Suurin sormuksin lunasti.

            Läksi itse muille maille,

          Kantoi hahtehen kalunsa,

          Neuvoi siitä neitoansa,

          Lähtiessänsä varotti:

          "Kasva, neito, kaunihiksi,

          Alla varjon vanhempaisi,

          Jos mä viivyn viikommanki,

          Kauvemmaksiki katoisin;

          Kokottele vuotta viisi,

          Vuotta viisi, vuotta kuusi,

          Sekä seitsemän kevättä,

          Kanssa kaheksan kesä'ä,

          Ynnä syksyä yheksän,

          Talvikausi kymmenettä!

          Vaan jos kuulet kuolleheni,

          Kaiketi katoneheni,

          Ottaos toveri toinen,

          Elkösä pahempatani,

          Elkösä parempatani,

          Ota muuten muotohilles!"

            Lalmanti, iso ritari,

          Astuvi aluksehensa,

          Laski laivan lainehille

          Mennäksensä muille maille,

          Suurille sotakeoille,

          Miesten tappotanterille.

            Eerikki, vähä ritari,

          Valekirjat kannatteli,

          Valekirjat kiiruhusti,

          Saatteli valesanomat:

          "Lalmanti on soassa voittu,

          Pantu maahan paineluissa."

          Kenpä neien naittajaksi,

          Itkettäjäksi ihanan? —

          Suku suuri naittajaksi,

          Itkettäjäksi ihanan;

          Itketti ihalat silmät,

          Vetytti punaiset posket.

            Väen kihlat kannettihin,

          Väen sormus vaihettihin,

          Väen ois vihille viety.

          Neito itki eikä mennyt,

          Saatu ei mielin eikä miehin,

          Eikä uljahin urohin,

          Ei valituin vallasnaisin,

          Eikä neitsyin kaunokaisin.

            Nousi neito nostamatta

          Yliselle yksinänsä,

          Istuvi luhin solassa,

          Sekä istui että itki,

          Katsoi iän, katsoi lännen,

          Katsoi poikki pohjosehen,

          Näki mustasen merellä,

          Sinertävän lainehilla:

          "Jos sä lienet ve'en vaahti,

          Vesi, vaahtesi kaota;

          Jos sä lienet lintuparvi,

          Niin sä lähe lentämähän;

          Jos lienet kalainen karja,

          Purstoin pohjahan poraha;

          Vaan jos lienet Lalmantini,

          Tule pursi puittomia,

          Laske väljiä vesiä,

          Laske näille valkamoille!"

            Tuli pursi puittomia,

          Laski väljiä vesiä:

          "Tuo on pursi Lalmantini;

          Tunnen nastan, tunnen purren,

          Tulennasta, laskennasta,

          Toisen puolen purjehesta,

          Uus' on toinen purjepuoli,

          Toinen silkkiä sinistä,

          Silkki Inkerin kutoma,

          Oman käen kaiehtima."

            Inkeri alas luhilla,

          Kaapsahellen kartanolle,

          Näki nuoren veljyensä:

          "Minun nuori veljyeni,

          Ota ohrilta orisi,

          I'ulta ikilihava,

          Maatajalka maltahilta,

          Lähe vasta Lalmantia!"

            Tuop' on nuori velykäinen

          Otti ohrilta orihin,

          Läksi vasta Lalmantia,

          Lausui Lalmanti ritari:

          "Terve nuori näätamiesi,

          Kuinka Inkeri elävi?"

          "Hyvin Inkeri elävi:

          Viikkokaus' on häitä juotu,

          Toinen lahjoja laeltu,

          Kolmatta on kuoleteltu,

          Ei ole vihille saatu

          Kanssa Eerikki ritarin."

      Klaus Kurki ja Elina rouva