Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel
target="_blank" rel="nofollow" href="#n22" type="note">22 vuoden alkupuolella rakennuttanut "teatterihuoneen", suuren, ravintolan yhteydessä olevan salin tarpeellisine laitoksineen teatterinäytäntöjä varten. Sali oli niin tilava, että siihen "mahtui lähes puolet kaupungin asukkaista" ja koristukset (joskin hyvin yksinkertaisia) oli hankittu Pietarista. Tämän ohella voidaan paikkakunnan taideharrastuksista mainita, että siellä kevätkaudella oli pantu toimeen seuranäytäntöjä ja laulajaisia – kaikki omin voimin. Kuinka hartaasti Suomalaista teatteria toivottiin tulevaksi, näkyy siitä että kauppias Lattusen alotteesta kaupunkilaiset tarjosivat näyttelijöille vapaan matkan Viipurista, jonka lisäksi näille annettiin vapaat asunnot ja elatus koko sen ajan kun kaupungissa viipyivät.
Kesäkuun 10 p. klo 11 vaiheilla ehtoolla höyrylaiva Väinämöinen tulla puhkui Pielisjokea ylöspäin ja saapui kaupungin laituriin. Taajassa joukossa "Jokelaiset" seisoivat rannalla vastaanottamassa vieraitansa, jotka laivan lähestyessä lauloivat Maamme-laulun. Rannalta vastattiin eläköönhuudoilla, ja lämmin tunnelma liitti ennen tuntemattomat toisiinsa. Seurueen astuttua maalle se oikein käsivoimalla hajotettiin, isännät kun kilvan ottivat toinen toisen toinen toisen vieraan haltuunsa.
Näytännöt alkoivat 13/6 ja oli ensi ohjelma: Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Laululintunen. U. S: lle kirjotettiin, että näytäntö oli "sydämeen koskeva, sai kyynelpisarat silmistä tipahtamaan ja ihastus oli suuri". Vilho puolestaan kirjotti Emilie Bergbomille: "Ei missään meillä ole ollut niin harrasta ja innokasta yleisöä kuin täällä; en missään kaupungissa ole tavannut niin jykevää, eloisaa ja laveaa suomalaisuutta kuin täällä." – Laululintusessa esiintyi rva Aspegren, mutta Vilho ei voinut kiittää hänen lauluaan ja kysyi sentähden: "Eikö Laguksen sopisi rientää tänne? Häntä kaipaa sekä yleisö että näyttelijät." Sen johdosta nti Lagus lähtikin Joensuuhun, tuli perille aamulla 26/6 ja lauloi viimeisissä näytännöissä. Kaikkiaan annettiin niitä kahdeksan ja huolimatta näyttämön ahtaudesta näyteltiin paitse pienempiä – niiden joukossa ohjelmistolle uusikin, K. J. Gummeruksen suomentama Holbergin Katsokaa peiliin– suuret kappaleet Päivölä, Viuluniekka ja Preciosa. Viime mainittu esitettiin perjantaina 27/6. Näytäntö oli aiottu jäähyväisillaksi ja sen vuoksi joensuulaisten tunteet tulvivat. "Naisille tuli", Vilho kertoo, "paljo kukkia ja mikä oli sitäkin parempi kultasormuksia ja medaljongeja – oikein amerikkalaista! Heerman, Savolainen, Tötterman ja Kaarlonen saivat sormuksia, Lagus ja rva Aspegren medaljongeja, kun ei oltu saatu mittaa heidän sormistaan. Sormuksissa on kanta, johon saajan alkukirjaimet on piirretty ja sisäpuolella on kirjotus: Muisto Joensuusta 27/6 1873." – Kun lähtö lykkääntyi maanantaiaamuun, näyteltiin vielä pyhäiltana: Margareta, Kukka kultain kuusistossa ja Laululintunen sekä laulettiin päälliseksi kvartetti Tavaststjernan operetista.
Tietysti pidettiin näyttelijäseurueelle kemujakin. Jo ensi näytännön jälkeen oli "pienet tervetulijaiset", juhannusaattona ja yönä oli iloinen seuranpito muutamalla saarella ja viimeisenä lauantaina toimeenpantiin "suuremmoiset läksiäiset, joissa melkein koko kaupungin väestö oli saapuvilla ja joissa ei tarjottu muuta juomaa kuin samppanjaa(!)". Tässä tilaisuudessa, johon maalaisiakin oli saapunut, pidettiin hartaita, sydämellisiä puheita teatterin ja poissa olevan johtajan kunniaksi. Sitä paitse Puhakka julkilausui Bergbomille omistamansa runon ja ylioppilas Puustinen toisen näyttelijöille.
Kesäkuun 30 p. seurue eläköönhuutojen kaikuessa lähti Joensuu nimisellä laivalla Savonlinnaan. Ja täälläkin, kirjotetaan Morgonbladetille, se vastaanotettiin "niinkuin on tapa vastaanottaa rakasta ja kallista". Ravintolan isäntä Struwe antoi seurahuoneen salin maksutta käytettäväksi, ja joka näytäntöilta se oli täynnä, jotkut ainoat sijat poisluettuina. Kumminkin sama kirjottaja viittaa siihen, että Savonlinnassakin oli niitä, jotka eivät suosineet teatterin harrastuksia.23 Toiselta puolen hän sanoo puhutelleensa erästä kerimäkeläistä, jolla ennen tuskin oli ollut aavistustakaan näyttämöstä, mutta joka nyt oli ollut suuresti ihastunut teatteriin. "Kyll' on peninkulma matkoo", mies oli päättänyt, "mutta tok tänne tulla pittää, niin kauan kun hyö ovat teällä."
Savonlinnassa annetun neljän näytännön ohjelmista ei ole tarkkoja tietoja. Se vain sanotaan, että Työväen elämästä ja Viuluniekka tekivät syvimmän vaikutuksen. Vilho kertoo Bergbomille seuraavan tositapauksen. Eräs talonpoika oli viinapullo taskussa ollut teatterissa, kun Työväen elämästä esitettiin. Näytelmän nähtyään läksi mies ulos, tempasi pullon taskustaan ja viskasi sen katuun lausuen: "Tuoss' on minunkin perkeleeni, nyt se on loppu!" – Tulot olivat noin 220 mk näytännöstä, jota vastoin Joensuussa oli saatu noin 312 mk illasta. Matka Savonlinnasta Kuopioon tehtiin 11/7 höyrylaivalla Rauha, jonka kapteeni (Hellman) maksutta kuljetti teatterin puvuston y.m. tavarat.
Kun Rauha laski Kuopion laituriin, "tunsivat kaikki rehelliset suomalaiset, jotka sinä iltana seisoivat rannalla, sydämensä tykyttävän isänmaallisuudesta ja ilosta nähdessään näyttelijäin ensi kerran saapuvan sinne". Kansaa oli kokoontunut oikein runsaasti ja soittokunta oli toimitettu saapuville vieraita tervehtimään, mutta "kun samalla laivalla tuli kotiin eräs täkäläinen murheenalainen perhe, joka Ruotsinmaassa oli kuoleman kautta menettänyt rakastetun perheenisäntänsä, niin sopimattomalta näkyi tässä tilaisuudessa tehdä mitään ilonosotuksia". – "Hiljaisuus vallitsi kansassa, mutta sitä enemmän paloivat sydämet ja sädehtivät kaikkein silmät ilosta ja uteliaisuudesta." Kauppias D. Keinänen ja maisteri A. Lindholm olivat toimittaneet näyttelijöille valmiit asunnot. Näytäntöjen sarja alkoi 13/7 samalla ohjelmalla kuin Joensuussa ja päättyi 10/8. Kaikkiaan näyteltiin 11 kertaa, joista kuitenkin ainoastaan 7 Suomalaisen teatterin nimessä. Näytännöt tapahtuivat kylpylaitoksen salissa Väinölänniemellä, joka sitä varten oli laitettu tarpeelliseen kuntoon. Sali oli niin pieni ja ahdas, että ihmiset kerran paikallensa istuttuaan eivät voineet siitä liikahtaa, mutta huolimatta kauheasta kuumuudesta oli katsojien huomaavaisuus ja ihastus suuri. Ensi iltana, jolloin piletit olivat loppuun myydyt, mainitaan katsojien luvun olleen noin 300. Muutoin yleisö ei suinkaan ollut yksistään kaupunkilaisia, jotka näin sydänkesällä eivät kaikki olleet kotosallakaan. Niiden sijasta tulvi maaseutulaisia teatteria katsomaan. "Täällä on ollut väkeä", kirjotetaan U. S: lle, "Pielavedeltä, Leppävirroilta, Tuusniemeltä ja Iisalmelta – vieläpä Nurmeksesta, Rautalammilta ja Hankasalmelta", ja paikkakunnan oma lehti, Tapio, antaa yhtäpitäviä tietoja: Teatteri on "melkein joka kerta ollut täynnä innostuneita ja mieltyneitä kuulijoita, niiden seassa suuri joukko talonpoikia". – "Jokainen huomaa nyt, että teatteri on parhaimpia keinoja saattamaan suomenkieltä korkeamman sivistyksen ja säädyllisyyden kieleksi. Suomi sujuukin hyvästi ja sulosti nuorten näyttelijäin suusta." – Erittäin johti Työväen elämästä kansaa tuumimaan, "että nuorukaiset, jotka nyt viettävät sunnuntai-iltansa turhuudessa jossakin kapakan suojassa tahi muualla, saisivat opastua teatterissa etsimään huvitusta, koska siellä on noin opettavaista".
Miten tyytyväisiä kuopiolaiset olivatkaan teatteriin, tapahtui siellä että nti Lagus sai ankaran muistutuksen sentähden että hänen äänensä sattui olemaan – käheä! Alussa täytyi näet eräänä iltana rva Aspegrenin laulaa hänen sijastaan. Silloin joku äkäinen katsoja, joka luuli nti Laguksen tulleen käheäksi liiallisesta laulamisesta laivalla Kuopioon tullessaan, kovasti nuhteli häntä Tapiossa, päättäen oikein koulumestarin tapaan: "yleisön on oikeus vaatia, että semmoisia esteitä toiste vältettäisiin, jotta ei yleisö tulisi toivossaan petetyksi!" Tietysti toinen ritarillisempi savolainen seuraavassa numerossa puolusti laulajatarta, joka arvattavasti lopulta itse omalla laulullaan lepytti kiivaan morkkaajan. Tapion mukaan oli näytäntö 23/7 aiottu viimeiseksi. Sinä iltana annettiin m.m. Kosijat, jonka tekijän yleisö tiesi kuuluvan seurueeseen. Kappaleen näytettyä tekijä huudettiin esiin, "ja nähtiin että se oli nuori herra Korhonen(!)". Tositeossa viimeinen näytäntö, jossa koko seurue oli mukana, tapahtui 25/7; silloin esitettiin Preciosa. "Ikävä oli keskeyttää näytännöt", kirjottaa Emilie, "sillä väkeä tuli yhä enemmän, vaikka salongissa oli 36 astetta!" – Jos luetaan mukaan toinen näytäntö (Viuluniekka), joka annettiin Kallion hyväksi, olivat tulot seitsemästä näytännöstä 2,558 mk 31 p, joka tekee noin 365 mk illalta – siis 53 mk enemmän kuin Joensuussa ja 145 mk enemmän kuin Savonlinnassa. Vilhon päiväkirjasta
Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä sen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6 "Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa"), että Vilho kekkereissä Joensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti puhuen "fennomanian vastustajista" verrannut vastapuoluetta "ummehtuneeseen olueeseen" ja "kylmään kahviin". Tämän johdosta läksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan, että teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät ole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! – Tositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta kulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista eli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa kuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja paikallaan. – Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli esim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U: stä.