Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel
antaa parikin kertaa. Toimen lähtökohdaksi oli järkevällä harkinnalla valittu Porin kaupunki. Asukasten enemmistö oli siellä puhtaasti suomalainen ja sen suhde ruotsinkieliseen yläluokkaan oli ylipäätään sovinnollinen, sillä niillä seuduin kielitaistelu ei vielä ollut leimahtanut liekkiin. Sitä paitse tiettiin, että varakkaassa kauppakaupungissa edellisellä vuosikymmenellä oli harrastettu näyttämöllistä taidetta ja että siellä sentähden oli jonkinlainen teatterikin. Otavan hotellin ylemmässä salissa oli näet seuranäytäntöjä varten rakennettu pieni näyttämö.5 Kaikki tämä puhui Porin puolesta, ja toivo, että Suomalainen teatteri siellä vastaanotettaisiin sillä myötätuntoisuudella, joka on välttämätön jokaiselle laajemmista kansanpiireistä riippuvalle yritykselle, ei ollutkaan pettävä.
Helsingistä oli päätetty lähteä aamulla 4 p. lokak. Edellisenä iltana pitivät teatterin suosijat ja ystävät Uuden teatterin ravintolan yläkerrassa jäähyväiskekkerit näyttelijäseurueelle. Kutsujain puolesta Yrjö Koskinen lausui suomalaisen näyttämön ensimäisille edustajille ystävyyden ja kehotuksen sanoja sekä toivotti heille menestystä siinä tienraivaaja-toimessa, joka nyt oli alkava. Mutta tulevaisuuden tähden ei unohdettu mennyttä aikaa. Muistettiin näet rva Raatakin, tuota suomalaisen teatterin harrasta edistäjää, jota ilman tuskin olisi oltu missä oltiin, ja hänelle sähkötettiin tervehdys.
Ensimäinen näytäntö Porissa oli sunnuntaina 13 p. lokak. ja oli ohjelma – Tuokon kirjottama Alkajaisnäytelmä, Pilven veikko sekä Z. Topeliuksen Saaristossa ja Sotavanhuksen joulu – kauttaaltaan kotimainen. Teatterisaliin oli kokoontunut enemmän väkeä kuin koskaan (puolisataa henkeä seisoi permannolla) eikä sittenkään kaikki pyrkijät päässeet sisään.
Loppusoinnullisiin jambeihin sepitetty Alkajaisnäytelmä oli sisällykseltään seuraavan tapainen.6
Ensiksi esiintyy Väinämöinen, joka kuultuaan uuden soiton oli palannut kuolemattomuuden mailta, tiedustellakseen, ken se oli joka kosketteli hänen kanteleensa kieliä; soitto soi kyllä, hän arveli, Suomen mieltä, mutta ei se sentään ollut entistä lajia. Näytelmätär neito vastaa sanoen olevansa lapsi Hellaan, ikuisen runouden ja taiteen maan tytär, joka voi luoda näkyviin henget ja elähyttää kuolleetkin. Hellaan kuoltua hän oli harhaillut raakalaisten maissa sytyttäen valoa jäljissään ja, kuultuaan runouden täällä Pohjolassakin olevan perisyntyisen niinkuin Hellaassa, hän oli tullut tänne käyttääkseen suomenkieltäkin soittaessaan. Riemastuen Väinämöinen silloin lausuu:
Oi tervetullut, tyttö Etelän,
Perille Pohjan, maahan kylmähän,
Laps' ihanainen maan sen lämpimän,
Miss' ihanuutta ilma leimuaa
Ja taiteen muodon ihmiselo saa!
Ei mieltäsi se mahda huolettaa,
Ett' olla vieras maassa siinä voisit,
Jonk' ilo, murhe lauluks' muodostuu.
Sen sydämelle tuntuu, niinkuin oisit
Lihastansa sa liha, luustaan luu,
Näytelmäsiltaas astu rohkeasti,
Kuvaile kansalleni hartahasti,
Mi jaloa on ihmiselämässä,
Tuo taidetaiallas myös näkyville
Naurettava se turhuus maassa tässä,
Mi harvennusta tuottaa ihmisille.
Siks' haltuus heitän kaunokantelen,
Luojalta sulle suojaa anelen.
Tämän sanottuaan Väinämöinen katoaa, ja Näytelmätär sulkeutuu katsojien suosioon, jonka lämmössä hento ja horjuva taide on vahvistuva ja päättää sanoilla:
Kevääsi sulle, Suomi, vihdoinkin
Koittaissa, maattuasi talven alla,
Ja henkes huokuessa kaikkihin
Elosi suoniin, armas, suosimalla
Siipeisi suojaan ota muakin!
Kukoistukses suo päivä-paistehella
Ujona kukkana mun kukkiella.
Ah, armas Suomi! kunnias jos vaan
Näin alkaneena saapi varttuella,
Ma kunniasi lasna kerran saan
Ilossasi sun vielä riemuitella. —
Kuink' käyneekin mun, toivon' ainiaan
On, että kunniasi, maa sa jalo,
Kirkkaammin loistaisi ja henkes valo.
Jollei nti Toikka lausumalla Näytelmättären lämpimiä säkeitä isänmaalle saanutkaan korkeampaa tunnelmaa viritetyksi (Björneborg lehden7 hylkäävästä arvostelusta päättäen jambit kävivät yleisön "horisontin yli"), niin Pilven veikko ja sitä seuraavat näytelmät sytyttivät oikean, hetkelle soveltuvan innostuksen. Kun amiraali Ankarstorm Saaristossa esitti: "Etelän viinamarjasta pisara Pohjan ihanan luonnon kunniaksi, meidän armaan Suomemme, sen onnen ja tulevaisuuden malja, kaikkien isänmaatansa lempivien sydänten malja!" niin yleisö aivan haltioissaan tervehti uutta kansallista yritystä sen astuessa ensi askeltaan. "Maamme! maamme!" huudettiin, ja esiripun ylhäällä ollessa soittokunta noudatti vaatimusta ja laulu laulettiin hehkuvin sydämin. Kaarlo Bergbom, joka oli saapuvilla, saattoi olla mielissään, sillä joskin hän muita paremmin tiesi mikä ääretön työ oli edessä ennenkuin suomalainen näyttämö taidelaitoksena kykeni tyydyttämään suurempia vaatimuksia, oli se isänmaallinen innostus, jolla häntä ja hänen seuruettaan tänä iltana tervehdittiin, paras mahdollinen todistus että yrityksellä todella oli se kansallinen pohja, jolle hän tahtoi rakentaa ja jota sen kehitys ja varttuminen edellytti.
Näytännön jälkeen kaupunkilaiset kutsuivat Bergbomin ja seurueen jäsenet pitoihin, joissa illan merkitys ja tunnelma puettiin sanoihin. Puhujina esiintyivät filos. kand. Aksel Malmgren, joka oli teatterin hartain ystävä ja avustaja paikkakunnalla, suomalaisuuden uskollinen esitaistelija, tilanomistaja (myöhemmin kunnallisneuvos) Edvin Avellan, joka jo keväällä, "kihkamustuneena" Bergbomin teatterikirjotuksista, oli hänelle tarjonnut apuansa suomentajana, ruotsalaisena runoilijana tunnettu K. G. Rosendahl ja tehtaanisäntä A. Ahlström. Kaikki iloitsivat siitä että Suomalainen teatteri vihdoinkin oli olemassa, että nuori, innokas joukko oli muodostunut palvelemaan kansallista taidetta ja sivistystä ja että se oli alkanut toimensa. Viime mainittu kiitti erittäin juhlavieraita siitä että teatteri oli ensiksi julkisesti esiintynyt Porissa, ja samasta ajatuksesta lähti Ainamon runoilija Rosendahlkin ruotsinkielisessä tervehdysrunossaan, joka alkoi tähän tapaan:
"Ensimäisen askeleenne taiteen uralla olette astuneet Kokemäenjoen rannalla, mutta ken meistä voi sanoa taikka aavistaa mitä ihanaa ja suurta tulevaisuudessa on sukeutuva harrastuksestanne isänmaan hyväksi? – Pienestä siemenestä voi, kun kevätaurinko luo lämpöänsä, nousta taimi, joka kerran puhkeaa rikkaaseen kukoistukseen ja levittää iloa vielä silloinkin kun istuttaja ei enää ole sitä vaalimassa." – Seuraavana päivänä sähkötettiin Helsinkiin: "Eilen täysi huone. Monta kunnioituksen ja kiitollisuuden maljaa teatteriyhdistyksen johtokunnalle. Eläköön suomalainen teatteri!"
Bergbom oli ainoastaan viikon päiviksi lähtenyt Poriin. Kun kaikki oli saatu järjestykseen ja alkuun, hän uskoi johtajatoimen Vilholle ja palasi, "hyvin tyytyväisenä matkaansa", Helsinkiin.
Näytäntöjä annettiin kolme viikossa, nimittäin sunnuntaina, keskiviikkona ja lauantaina, ja oli kolmella ensimäisellä viikolla kunkin illan ohjelma (yhtä iltaa lukuunottamatta) kokoonpantu kolmesta
Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin historiasta. H. S. 1906, n: o 255.
Näytelmä on painettu Kirj. K: lehteen 1872, n: o 9.
Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin ystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. – Kun Bergbom teatterin kanssa tuli Poriin, "oli Palander laatinut kolmipalstaisen, ylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä melkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta onneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui estää sen julkaiseminen" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).