Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel
virkistävä. "Cygnaeus, joka syvästi ja vilpittömästi kaipaa sinua, on julkaissut kirjansa Franzénista – se on oivallinen. Luulen että ukko lähettää sen sinulle. Muutoin olisit iloinen, jos tietäisit, kuinka moni sinua kaipaa, jopa moni semmoinenkin, josta et sitä uskoisi. Agardhkin pusersi esiin muutamia krokotiilihuokauksia ja sanoi teatterin olevan tyhjän sen jälkeen kun olit lähtenyt. Tietysti se oli teatterifraasi, mutta kumminkin luulen että hänessäkin on joku perustus kaipaukseen." – "Olen suomennuttanut Sirkan, niin että se on valmis sinua varten. Maria Tudor, Deborah, Mathilda (Vastanaineet), Sven Dyringin koti ovat myös käännettävät."
Teatterin perustamisaika oli siis Bergbomille kaikkea muuta kuin valoisa, ja uusia ikävyyksiä oli tulossa niinkuin kohta saamme nähdä.
Tällä näytäntökaudella ei vielä toimeenpantu mitään laulunäytäntöjä, mutta entisillä, Suomalaisen seuran järjestämillä, oli ollut niin suuri menestys ja lukuisien kotimaisten laulajakykyjen ilmaantuminen oli niin kehottava, että lyyrillisen osaston aikaansaaminen ehdottomasti luettiin uuden teatteriyrityksen ohjelmaan. Tehtävä vaati kuitenkin pitempiä valmistuksia ja lykkääntyi sentähden oopperan alkuunpano seuraavaan näytäntökauteen. Kumminkin sopii jo edeltäkäsin pitää silmällä niitä kykyjä, jotka sitä varten olivat tarjona. Se on sitä helpompi, kun ne tavallisuuden mukaan olivat kesäksi palanneet kotimaahan ja, ensin annettuaan laulajaisia maaseutukaupungeissa, syksyllä miltei järjestänsä esiintyivät Helsingissäkin.
Siten Elis Duncker, joka oli päättänyt ensimäisen opintovuotensa Milanossa, 19/9 antoi laulajaiset omassa nimessään ja avusti Faltinin kirkkokonsertissa 21/9. Bergbomin arvostelusta (Morgonbladetissa) lainaamme seuraavat rivit:
"Hänellä on luonnon lahjottama loistava ääni, samalla kertaa mehevä, voimakas, paksu ja sympaattinen baritoni, yhtä sovelias pontevaan paatokseen kuin bel cantoon. Hra Dunckerin esitys on kokonaan italialaisen koulun oma, hänellä on se avonainen äännäntätapa, joka tekee laulun kirkkaaksi ja heleäksi. Tasaisuuteen nähden on hänellä vielä paljo oppimista, korkeammat sävelet ovat erinomaisen täyteläisiä ja kauniita, mutta alemmilta puuttuu usein taiteellisuutta. Enemmän kuin ääni, viehätti kuitenkin hra Dunckerin lämmin, eloisa esitys, jonka mehevä, etelämainen hehku on aivan omansa antamaan italialaiselle cantabilelle sille omituisen tenhon ja tekemään italialaisen paatoksen nautittavaksi." – Ida Basilier taasen antoi laulajaiset 26/9 ja lähti sen jälkeen Tukholmaan, missä hän kiinnitettynä kuninkaalliseen oopperaan näytäntökauden kuluessa esiintyi useissa oopperoissa (Sevillan Parranajaja, Gustaf Wasa, Mignon, Villarsin rakuunat, Martha). Vihdoin lauloi Emmy Strömer kahdessa omassa konsertissaan, 7/10 la 12/12 ja oli jälkimäisessä hänen sisarensa, Sofie Strömer, avustajana. Tästä toisesta konsertista Bergbom lausui (Mbl. n: o 300), että se vahvisti sen edullisen vaikutuksen, jonka yleisö oli saanut ensimäisestä.
"Ääni on yhtä heleä korkeammassa kuin alemmassa äänikerrassa ja soveltuu samoin pateettisdraamalliseen kuin aistillisesti miellyttävään. – Yhdessä nuoremman sisarensa kanssa laulajatar esitti paitse kirpaisevaa duettia Kruunujuveeleista, joka nytkin niinkuin ensi kerralla herätti myrskyistä ihastusta ja laulettiin toistamiseen, kaksinlaulun Marthasta. Molemmat kauniit, helkkyvät äänet soivat täyteläästi ja raittiisti ja kirpeän tehokkaat kohdat painostettiin asianmukaisen sirosti."
Tämän jälkeen nti Emmy Strömer lähti Parisiin jatkamaan opintojaan, mutta sitä ennen oli sovittu, että sisarukset tulevan näytäntökauden alusta astuisivat Suomalaisen oopperan palvelukseen. – Totta puhuen nti Emmy Strömer ei suinkaan ilman epäilyksiä ollut suostunut asiaan, joka tuli määrääväksi hänen tulevaisuudelleen. Ensiksikin hän ruvetessaan lauluopintoja harjottamaan oli ajatellut valmistautua opettajattareksi ja toiseksi hänen omaistensa ja lähimpien (helsinkiläisten) ystäviensä piirissä tuskin ainoakaan kehotti häntä hyväksymään vaan päin vastoin koetti saada hänet hylkäämään Suomalaisen teatterin puolelta tehdyn tarjomuksen. Muiden muassa kauppias M. Nylander Oulusta, jonka auliilla avustuksella hän oli päässyt lahjojansa kehittämään, oli sitä vastaan. Kun näet nti Strömer marraskuun alussa oli Bergbomille sanonut tahtovansa miettiä asiata ennenkuin antoi lopullisen vastauksen, oli tämä kirjottanut Nylanderille ja lausunut toivomuksen että hän, jos hänen holhottinsa pyytäisi hänen neuvoansa, isänmaallisen taiteen vuoksi puoltaisi Suomalaisen teatterin asiaa. "Kenties odottaa häntä tällä uralla enemmän vaivoja, mutta myöskin, mikä on enempi, hänen kansalaistensa kiitollisuus ja nimi isänmaan aikakirjoissa." Tähän Nylander vastasi ehdottomasti kieltäen: "Minun täytyy suoraan tunnustaa, että toivomukseni hänen tulevaisuuteensa nähden eivät siten toteutuisi". Arvattavasti vaikutti kirje masentavasti Bergbomiin, mutta miten olikaan antoi nti Strömer hänelle ennen pitkää myöntävän vastauksen ja ilmotti asian omaisilleen vasta sitte kun se oli ratkaistu. Paitse teatterin edustajain ja ystävien kehotuksia lienee päätökseen vaikuttanut se suomalainen henki, jonka etenkin lehtori Länkelä Jyväskylässä lyhyellä opetusajallaan oli herättänyt tulevassa taiteilijattaressa, taikka kenties sitäkin enemmän luontainen taipumus teatteriin. Tämä taipumus oli jo hyvin varhain ilmaantunut, muun muassa siten että hän tyttötoveriensa piirissä johti näitä teatterileikeissä määräten kullekin eri luonteenlaadun ja roolin, jonka mukaan hänen tuli puhua ja näytellä. – Mikä merkitys Emmy Strömerin liittymisellä kansalliseen näyttämöön oli, saamme seuraavassa nähdä.
Kun primadonna oli saatu, tuli hankkia muita jäseniä lauluosastoon ja tässä on mainittava, että Bergbom lähinnä kääntyi L. N. Achtén puoleen. Vuoden alkupuolella lähtiessään opintomatkalle ulkomaille oli tällä säveltaiteilijalla ollut aikomus valmistautua kirkollisen laulun ja musiikin edistäjäksi maassamme. Voidakseen tehokkaammin vaikuttaa mainittuun suuntaan oli hänessä myöskin herännyt ajatus ruveta papiksi ja sitä varten hän Berlinissä kuunteli teologisia luentoja. Kuitenkaan ei kansallisen oopperan aate voinut olla innostuttamatta niin hehkuvaa taiteilijaluonnetta kuin Achtén, ja sentähden hänkin vastasi myöntävästi ja lupautui seuraavan näytäntökauden alusta antautumaan Suomalaisen näyttämön palvelukseen.
Edellisen lisäksi mainittakoon, että Turussa 13/8 antoi ensimäiset laulajaisensa nuori bassolaulaja John Bergholm, joka myöskin oli liittyvä oopperaan. Hänen ääntänsä sanottiin kauniiksi ja miellyttäväksi ja sen käytäntöä nuhteettomaksi. – Lydia Lagus vihdoin lauloi ensi kerran Helsingissä isomman yleisön kuullen Suomalaisen seuran iltamassa 20/11. Esittämällä Hellaan lapsi ja Yksin istun hän herätti yleistä mieltymystä. Toisena joulupäivänä hän esiintyi Janakkalassa Helsingin suomalaisen alkeiskoulun hyväksi toimeenpannussa iltamassa.
Sanotusta näkyy että oopperan aikaansaanti varmistui varmistumistaan; mutta silti eivät Bergbom-sisarukset olleet ehdottomasti iloisia. Sen jälkeen kun Emmy Strömer oli antanut myöntävän vastauksen, Emilie, tarkkanäköisesti arvostellen oloja ja aavistaen mitä tulossa oli, kirjotti sisarelleen:
"En voi ollenkaan iloita siitä. Pelkään näet ottaa oopperaa puheosaston rinnalle näin varhain. Se tulee tietysti asettamaan draamallisen näyttämön kokonaan varjoon ja pitkiksi ajoiksi hidastuttamaan ja tukehduttamaan sen kehitystä. Nyt käy kaikki hyvin, taloudellinen asema paranee paranemistaan ja näyttelijät ovat tyytyväisiä; mutta ooppera tuo mukanaan määräämättömiä menoja, melua, touhua ja taistelua. Minä oikein kammoksun sitä." – Niinkuin viimeisestä otteesta huomaa, ei teatteri nyt alussa tuottanut Emilie Bergbomille mainittavia huolia. Teatterin poissa ollessa hän vietti hiljaista kotielämää. – Kun ylioppilaat 30 p. lokak. juhlivat Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin ylioppilaaksitulon 50-vuotismuistoa, oli hän kutsuttuna lehteriltä katsomaan ja kuulemaan juhlanviettoa.9 "Yleinen mielipide juhlasta on, että se ei ollut onnistunut; siltä puuttui ylevää tunnelmaa." Syynä oli tietysti puoluetaistelu. Uusmaalaiset pelkäsivät että Snellman astuisi liiaksi esiin, kun Runeberg ei voinut olla saapuvilla, ja heidän sanottiin aikovan olla kokonaan osaa ottamatta, jos Lönnrotkin jäisi pois. Edelleen katsoivat he "ultra-radikaaliseksi" ehdotusta asettaa kantele näkyvälle paikalle salin koristuksissa, "eikä kiltti kantele saanut tilaa (!)" – "Ei pidä loukata, sanotaan; mutta se ei merkitse mitään että meitä itseämme loukataan!" Näin mietiskelee Emilie ja helposti näkee, että kansallisen asian masennustila painoi häntä enemmän
Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla ylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä oli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin tätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.