Sota ja rauha II. Tolstoy Leo
ja inhosi Moskovaa. Rostovien talon ja Natashan lapsellisen rakkauden muistelo oli hänestä vastenmielistä, eikä hän armeijaan lähtönsä jälkeen ollut kertaakaan käynyt Rostovien talossa. Anna Pavlovnan vierashuoneessa, missä edellytykset ylenemiseen hänen mielestään olivat suuret, hän nyt heti käsitti osansa tärkeyden ja salli Anna Pavlovnan vapaasti tuoda näkyville kaiken, mitä hänessä saattoi olla mieltäkiinnittävää. Hän tutkisteli tarkkaavasti jokaista henkilöä ja laski lähentelemisen edut ja mahdollisuudet. Hän istuutui hänelle osoitetulle paikalle kauniin Helenan viereen ja alkoi kuunnella yhteistä keskustelua.
– Wienissä pidetään ehdotetun sopimuksen perusteita siihen määrään mahdottomina, että liittoa eivät voi aikaan saada meidän loistavimmatkaan voittomme, ja siellä epäillään keinojakin, joilla me ne saattaisimme saavuttaa.
Tällainen on Wienin kabinetin alkuperäinen lausunto, – puhui Tanskan hovin asiamies.
– C'est le doute qui est flatteur!18 – sanoi l'homme à l'esprit profond, hienosti hymyillen.
– Il faut distinguer entre le cabinet de Vienne et l'Empereur d'Autriche; – sanoi Mortemart. – L'Empereur d'Autriche n'a jamais pu penser à une chose pareille ce n'est que le cabinet qui le dit.19
– Eh, mon cher vicomte, – sekaantui Anna Pavlovna puheeseen, – l'Urope (hän lausui erityisenä ranskalaisena hienoutena l'Urope eikä l'Europe) l'Urope ne sera jamais notre alliée sincère.20
Tämän jälkeen Anna Pavlovna johti keskustelun Preussin kuninkaan miehuullisuuteen ja lujuuteen siinä tarkoituksessa, että jouduttaisiin Boriksen asiaan.
Boris kuunteli tarkkaavaisena aina kutakin puhujaa, odotellen vuoroaan, mutta sillä välin hän ehti jonkun kerran katsahtaa naapuriinsa, Helena-kaunottareen, joka myös muutamia kertoja kohtasi kauniin, nuoren adjutantin katseen.
Varsin luonnollista oli, että puhuttaessa Preussin asemasta, Anna Pavlovna pyysi Boriksen kertomaan matkastaan Glogauhun ja Preussin sotajoukon tilasta. Boris kertoi kiirehtimättä, puhtaalla ja säntillisellä ranskan kielellä sangen monta jännittävää yksityisseikkaa sotajoukoista ja hovista, koko kertomuksensa aikana huolellisesti välttäen ilmaisemasta omaa mielipidettään kuvaamistaan tapahtumista. Vähässä ajassa Boris oli voittanut yleisen huomion ja Anna Pavlovna tunsi, että hänen uutiskestityksensä miellytti kaikkia vieraita. Ennen muita osoitti Helena huomiota Boriksen kertomukselle. Hän kysyi häneltä muutamia kertoja matkan yksityiskohtia ja oli nähtävästi hyvin innostunut preussilaisen armeijan tilasta. Tuskin oli Boris lopettanut, kun Helena, tapansa mukaan hymyillen kääntyi häneen:
– Il faut absolument que vous veniez me voir21 – sanoi hän sellaisella äänenväreellä, kuin olisi se muutamien painavien perusteiden vuoksi, joita Boris ei voinut tietää, aivan välttämätöntä.
– Tiistaina 8 ja 9 välillä. Tuotatte minulle suuren mielihyvän.
Boris lupasi täyttää hänen toivomuksensa ja aikoi ryhtyä hänen kanssaan keskustelemaan, kun Anna Pavlovna kutsui häntä luokseen sillä tekosyyllä, että täti muka halusi puhella hänen kanssaan.
– Tunnettehan hänen miehensä? – sanoi Anna Pavlovna, sulkien silmänsä ja surunvoittoisin liikkein osoittaen Helenaa. – Ah, hän on niin onneton ja ihastuttava nainen! Älkää vain hänen lähettyvillään puhuko hänen miehestään, älkää millään muotoa. Se koskisi häneen liian raskaasti.
VII
Kun Boris ja Anna Pavlovna palasivat yhteiseen piiriin, oli ruhtinas Hippolyt yleisen huomion esineenä.
Hän kumartui etukenoon nojatuolissaan ja sanoi: Le Roi de Prusse22 ja tämän sanottuaan hän alkoi nauraa. Kaikki kääntyivät häneen.
– Le Roi de Prusse? – kysyi Hippolyt, alkoi taas nauraa ja painautui sitten vakavan rauhallisena nojatuoliinsa. Anna Pavlovna ajatteli vielä hetkisen, mutta kun Hippolyt lopullisesti näytti vaienneen, alkoi hän puhua siitä, miten jumalaton Bonaparte Potsdamissa oli anastanut Fredrik Suuren miekan.
– Tämä Fredrik Suuren miekka, jonka minä… – alkoi Anna Pavlovna, mutta Hippolyt keskeytti hänet sanomalla:
– Le Roi de Prusse … ja vaikeni taas saamattomana, niin pian kun häneen käännyttiin.
Anna Pavlovna nyrpisti nenäänsä. Mortemart, Hippolytin ystävä, kääntyi kiivaasti häneen:
– No, entäs mitä tahdotte sanoa tällä Roi de Prusse'llänne?
Hippolyt naurahti, aivan kuin häntä olisi hävettänyt tämä ainainen nauramisensa.
– En mitään, enhän minä, tahdoin ainoastaan sanoa… (Hänellä oli aikomus toistaa eräs Wienissä kuulemansa sanansutkaus ja koko illan oli hän odottanut sopivaa tilaisuutta). Je voulais dire seulement, que nous avons tort de faire la guerre pour le Roi de Prusse.23
Boris hymähti varovaisesti, niin että saattoi luulla hänen hymyilevän joko pilkallaan tai myöskin sanasutkaukselle. Kaikki alkoivat nauraa.
– Teidän sanaleikkinne on ilkeä, sangen terävä, mutta väärä, – sanoi Anna Pavlovna, häristäen kurttuisella sormellaan. – Me emme käy sotaa pour le Roi de Prusse, vaan oikeuden periaatteiden tähden. Ah, miten hän on ilkeä, tuo ruhtinas Hippolyt!
Keskustelu hyrisi kaiken iltaa, ja erittäin innokkaasti puheltiin valtiollisista uutisista. Lopulla iltaa kiihtyi keskustelu kuumimmilleen, kun tuli puhe keisarin suomista armon osoituksista.
– Saihan NN viime vuonna muotokuvalla varustetun nuuskarasian, – sanoi l'homme à l'esprit profond, – miksei SS voi saada samaa lahjaa?
– Suokaa anteeksi, keisarin kuvalla varustettu nuuskarasia on palkinto, muttei kunnian osoitus – sanoi valtiomies, – mieluummin sanoisin lahja.
– On ollut ennenkin esimerkkejä, mainitsen vain Schwarzenbergin.
– Mahdotonta, – intti eräs toinen.
– Lyökäämme veikka. Ritarinauha on toista… Kun kaikki olivat nousseet paikoiltaan lähteäkseen kotiinsa, kääntyi taas Helena, joka illan kuluessa oli puhunut sangen vähän, Borikseen, pyytäen häntä mielittelevän käskevästi luokseen tiistaina.
– Tulonne on välttämätön, – sanoi Helena hymyillen ja vilkasi Anna Pavlovnaan, joka myöskin, hymyillen tuota surunvoittoista hymyään, joka aina liittyi hänen sanoihinsa, kun mainittiin hänen korkean suojelijattarensa nimi, vahvisti Helenan toivomuksen.
Boriksen puhuessa Preussin armeijan tilasta, oli yhtäkkiä Helenan päähän pistänyt, että hänen välttämäti täytyi tavata tämä nuori mies kahden kesken. Hän aivan kuin lupasi tiistaina Borikselle selittää tämän tapaamisen välttämättömyyden.
Saavuttuaan sitten tiistai-iltana Helenan komeaan vierashuoneeseen, ei Borikselle selitettykään hänen käyntinsä välttämättömyyttä. Siellä oli muitakin vieraita, ja kreivitär puheli hänen kanssaan vain ohimennen, ja vasta kun Boris lähteissään kumartui suutelemaan hänen kättään, sanoi Helena kuiskaten hänelle kumman vakavana: Venez demain diner … le soir. Il faut que vous veniez… Venez.24
Koko oleskelunsa ajan Pietarissa oli Boris läheinen henkilö kreivitär Besuhovin talossa.
VIII
Sota syttyi, ja sen verilaineet lähenivät yhä Venäjän rajoja. Kaikkialla sadateltiin ihmiskunnan vihollista, Bonapartea; maaseudulta koottiin sotilaita ja rekryyttejä, ja sotanäyttämöltä saapui ristiriitaisia tietoja, valheellisia, kuten tavallisesti, ja siksipä niitä erilailla
Epäluulo on mairittelevaa!
On tehtävä eroitus Wienin kabinetin ja Itävallan keisarin välillä. Itävallan keisari ei koskaan olisi voinut näin ajatella, vain kabinetti sanoo niin.
Ah, rakas kreivini! Europa ei tule koskaan uskolliseksi liittolaiseksemme.
Teidän täytyy välttämättä tulla minun luokseni.
Preussin kuningas.
Tahdoin ainoastaan sanoa, että me turhanpäiten käymme sotaa
Tulkaa huomenna päivälliselle … illalla. Tulkaa välttämäti … Tulkaa.