Othello. Уильям Шекспир

      Toinen kohtaus.

      Toinen katu.

      Surmannut vaikka sodass' olen monta,

      Niin tunto sentään ehdon-murhan kieltää.

      Välistä kauna häijyytt' olis tarpeen.

      Olenpa miettinyt sen seitsemästi

      Tokaista häntä noin vaan kylkeen hiukan.

      Parempi niin kuin on.

                            Mut kas, hän loukkas

      Ja sätti, herjas teidän armoanne

      Niin ilkeästi,

      Ett' oma pieni hurskauteni tuota

      Voi tuskin sietää. Mutta, anteeks, herra!

      Todella, olettenko nainut? Tietkääs,

      Magnifico on sangen suosittu,

      Ja hänen sanans' yhtä paljon painaa

      Kuin doginkin; hän teidät eroittaa,

      Tai keksii kaikki kiusat, harmit, joihin

      Pakosta laki hälle vallan antaa.

      Pahintaan koittakoon hän! Valtiolle

      Tekemät työni voittaa kaikki kanteet.

      Ei ole tietty, – mut kun kuulen että

      Kehulla arvon saa, niin julistan sen, —

      Ett' olen synnyltä ja hengeltäni

      Kuninkaan verta; ansioni voivat

      Niin ylhäist' onnea, kuin tää on mulle,

      Kypäri päässä puhutella. Tiedäs,

      Suloista Desdemonaa jos en lempis,

      Tilaani vapaata ja koditonta

      En kahleisiin ma kytkis, vaikka saisin

      Merenkin aarteet. – Kah! mi valo tuolla?

      Hakeva isä ystäväinsä kanssa.

      Pois poistukaa.

                      En, min' en tahdo piillä:

      Nimeni, arvoni ja tuntoni.

      Ei pelkää julkisuutta. Nekö ovat?

      Ei, kautta Janon, sit' en luule.

      Luutnanttini, ja dogin miehiä. —

      Yön vallat suosikoot teit', ystävät!

      Mit' uutta?

                  Dogi teitä tervehtii

      Ja vaatii kiireen kautta teitä luokseen

      Nyt oiti.

                Mikä, luuletten, on asia?

      Jotakin Kyprosta, jos oikein arvaan;

      Palavan kiire toimi; laivastosta

      Lähettiläit' on tusinoittain tullut

      Tän' yönä, toinen toisen kantapäillä.

      Senaattorit on nousseet, dogin luona

      He kooss' on. Kiivaast' etsitähän teitä;

      Kun teit' ei löytty kotoa, niin laittoi

      Senaatti kolme eri joukkokuntaa

      Teit' etsimään.

                      Hyv' että löysitte mun.

      Ma oiti tulen, taloon tuohon annan

      Vaan sanan.

                  Mitä toint' on hällä täällä?

      Maalaivaan iskenyt hän on tän' yönä;

      Jos hän sen pitää saa, niin hänen kelpaa.

      En ymmärrä.

                  He, hän on nainut.

                                     Kenen?

      No niin, tuon – Tulkaa, kenraal'.

                                         Olen valmis.

      Kas, tuossa teitä toinen joukko etsii.

      Se on Brabantio; varuill' olkaa, herra;

      Häll' aikeet pahat on.

                            Hoilaa, ja seis!

      Kas, se on mauri.

                        Tappakaa se varas!

      Rodrigo, te! No, tulkaa, koitellaanpa!

      Pois miekat kirkkaat, kaste ruostuttaa ne.

      Paremmin ijällänne hallitsette

      Kuin miekallanne, hyvä herra.

                                    Sinä,

      Likainen rosvo! Miss' on tyttäreni?

      Kirottu mies, sa hänet lumosit.

      Kaikelta, mill' on järki, kysyn: kuinka —

      Jos hänt' ei kietonut ois noidan paulat —

      Noin hento, kaunis, onnellinen impi,

      Niin naimiselle nurja, että hylkäs

      Nuo rikkaat, hienot kansan suosikitkin,

      Hän julkipilkaks tullaksensa karkais

      Kotoa moisen mustan pedon helmaan,

      Jok' ennen kammon tuo, kuin lemmen nostaa!

      Tuomitkoon mailma, eikö päivänselvää,

      Ett' olet lemmon taikaa käyttänyt sä,

      Lumoten myrkyillä ja hurmajuomill'

      Ihanan nuoruuden. Se tutkittakoon,

      Se luultavaa ja järjenmukaist' on.

      Senvuoksi sun nyt vangitsen ja syytän

      Sua