Othello. Уильям Шекспир

      Tän' yönä On teidän lähteminen.

                            Mielist' aivan.

      Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. —

      Othello, joku tänne jättäkää,

      Ken toimittaa voi valtakirjan teille

      Ja muuta, mikä koskee toimianne

      Ja virkaanne.

                    Jos suotte, vänrikkini;

      Rehellinen hän on ja taattu mies;

      Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni

      Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte

      Jäljestä lähettää.

                         No, olkoon niin. —

      Hyv' yötä kaikki! —

      Jos hyve itsessään on kaunistusta, —

      Vävynne kaunis ompi eikä musta.

      Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.

      Jos silmät sull' on, varo häntä, oi!

      Hän petti isän, pettää sunkin voi.

      Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. —

      Sun haltuus, kelpo Jago, Desdemonan

      Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks;

      Ens' tilassa tuo heidät luokseni. —

      Tule, Desdemona; tiima mulla vaan

      On maallisilta toimilta ja töiltä

      Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.

      Jago! —

      Mitä sanot, jalo henki?

      Tiedätkö, mitä aion tehdä?

      Kaiketi mennä levolle ja nukkua.

      Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.

      Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä keikari olet!

      Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin meillä on määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.

      O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa hyvän työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa babiaanin kanssa.

      Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen rakastunut, mutta minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.

      Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä. Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt tahdomme siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia istuttaa tai ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa tai vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti sitä ruokota, – kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme. Jos ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä te rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.

      Mahdotonta!

      Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä. Rohkaise mieltäsi ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan ja sokeita koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan olevani lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna; en ole milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt. Pane kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla muotosi; kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että Desdemona ajan pitkään saattaa mauria rakastaa, – kultaa kukkaroon! – eikä mauri häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! – Nuo maurilaiset ovat muuttelevaisia haluissaan; – kukkaro täyteen kultaa! – se ruoka, mikä nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin; kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä keino paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon, kuin irti saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja nokkelan venetiattaren välillä ole älyni ja koko helvetin joukkokuntaa voimakkaammat, niin sinä hänet saat; siis hanki vaan kultaa. Hiiteen koko tuo hukuttaminen. Se ei ole sinulle laisinkaan sallittu. Parempi sinulle sittenkin tulla hirtetyksi kesken nautintojasi kuin hukuttaa itsesi ja jäädä hänestä osattomaksi.

      Saanko sinuun toivoni kiinnittää, jos uskallan koettaa?

      Luota minuun. Mene vaan ja hanki kultaa. Olen usein sinulle sanonut, ja sanon sen vieläkin kerran ja vielä sittenkin kerran, että vihaan tuota mauria. Mulla on siihen sisimmästä sydämestäni syytä, eikä sullakaan sen vähemmän; pitäkäämme yhtä kostaessamme hänelle. Jos saat hänet aisankannattajaksi, niin teet sillä itsellesi huvin ja minulle hauskuuden. Paljon on sattumuksia ajan kohdussa, jotka vaan synnytystä odottavat. Eteenpäin vaan! Kas niin, hanki kultaa kukkaroon. Enemmän huomenna tästä asiasta. Hyvästi!

      Missä huomenna yhdymme?

      Minun luonani.

      Hyvään aikaan saavun.

      Hyvä on; hyvästi! – Kuules, Rodrigo!

      Mitä?

      Hukuttauminen sikseen; – kuuletko?

      Olen mieltä muuttanut! Myyn kaikki tilukseni.

      Hyvä on; hyvästi! Pane vaan tarpeeksi kultaa kukkaroon.

      Näin narrej' aina kukkarona käytän;

      Opitun taidon häväisemist' oisi

      Kuluttaa aikaa moisen